14. Paul Talvio (9.12.2001)

Paul Talvio 9.12.2001 - Luonnonfilosofian seura

Hyvät luonnonfilosofit.

Olin tässä pari viikkoa poissa kuvioista. Keskustelu materialismista näyttää vilkkaasti jatkuneen. Panenpa tähän soppaan vähän omiakin mausteitani.

Ensin pieni kertauskurssi siitä mitä on ihmisen todellisuus.

Voimme havaita ympäristöstämme ( exformaatiosta) vain sellaiset objektit ja muut ilmiöt, jotka aiheuttavat kehossamme orgaanisen tilan muutoksia. Jos huone on valoisa, niin siinä oleva tuoli aiheuttaa muutoksen silmiini ja aivoihini. Tietoiseksi tulemiseni tuolista on siis itse asiassa tietoiseksi tulemista oman orgaanisen tilani muutoksesta. Jos huone on pimeä, niin se ei aiheuta kyseistä muutosta. Tietoiseksi tulemisemme ulkoisesta objektista on tulosta kyvystämme yhdistää oman orgaanisen tilamme muutos kausaaliseen suhteeseen sen aiheuttaneeseen objektiin. Tämä on tietoisuusprosessin suuri mysteeri. Mielemme rakentaa aineettoman representaation tuosta objektista ja samalla mielikuvan minästä, johon tuo objekti on suhteessa. Syntyy tietämisen kokemus, tietämisen tapahtuma. Noista tietämisen tapahtumista loogiseen ajatteluun pystyvä muistilla varustettu olio rakentaa maailmankuvan, jota ei mikään aineellinen maailma rajoita. Kun puhumme todellisuudesta, niin puhumme mielen rakentamasta maailmankuvasta. Kun puhumme siitä, onko todellisuus pelkästään materialistinen vai myös henkinen, niin puhumme mielen rakentamasta mallista, emme ”siitä mikä on”.

Meillä ei ole muuta kriteeriä mallimme oikeellisuudelle kuin kokeilla kuinka hyviä ennusteita sillä voi tehdä. Mallini sanoo, että tuossa on tuoli ja se on kovaa materiaalia. Jos potkaisen sitä niin se tuntuu kovalta eikä sitä ole syytä potkaista kovaa ainakaan sukkasillaan. Niinpä potkaisen sitä ja totean että potku aiheutti orgaanisessa tilassani juuri sellaisen muutoksen kuin odotinkin. Näin voin siis kokeilla exformaatioperäisten representaatioitteni toimivuutta ja jos muut kokeilijat tulevat samaan tulokseen, niin julistan tietoni tuolista objektiiviseksi.

Henkinen osa maailmanmallia on formaalisesti tehty samasta ”puusta” kuin exformaatioperäisetkin osat. Kuvitelmat syntyvät mielen aineettomassa maailmassa, mutta nekin saavat aikaan orgaanisen tilan muutoksen. Aivokuvauksissa on todettu, että samat aivon osat kuin itse suorituksessa aktivoituvat myös vain suoritusta kuviteltaessa tai että esim. pelkoon liittyvät sisäeritysprosessit syntyvät myös pelottavan kuvittelusta. Ilmeisesti siis puhtaasti abstraktienkin asioitten tiedostaminen vaatii olemuksemme fyysisen ja henkisen osan yhteispeliä. Henkinen minä ei voi olla olemassa ilman fyysistä kotia. Hengistä osaa ei kuitenkaan voi redusoida vain materialistisiksi ilmiöiksi. Joka tapauksessa maailmanmallimme henkinenkin osa rakentuu representaatioista. Henkimaailman kokeilu potkimalla (empirialla) on kuitenkin aika vaikeata ja varsinkin porukassa potkiminen siten että voi saada niin hyvän intersubjektiivisen vahvistuksen, että voi sen perusteella julistaa henkitietonsa objektiiviseksi.

Representaatiot ovat maailmankuvan rakennuspalikoita. Mieli asettaa rakennuspalikat merkityssuhteeseen toistensa kanssa. Syntyy kokemus merkityksen tietämisestä. Mikään ei estä meitä panemasta exformaatioperäisiä ja henkisperäisiä representaatioita suhteeseen keskenään ja niinhän me koko ajan teemmekin. Maailmankuvamme on aineetonta informaatiota siis itse asiassa pelkästään hengistä. Ero esiintyy vain siinä mihin maailmaan kukin rakennuspalikka eli representaatio viittaa.

Maailmakuvan pohjalta syntyvä merkitysten maailma, ihmisen kokema todellisuus, on tulosta edellä kuvatuista mielen prosesseista. Miten vähäiseltä osaltaan loppujen lopuksi ”se mikä on” siihen vaikuttaakaan. Eniten siihen vaikuttaa intersubjektiivinen vahvistus, vuorovaikutuksemme toisten ihmisten kanssa. Kulttuuriympäristö on siten vastuussa pääosasta maailmankuvaamme. Materiaalinen evoluutio on luonut ihmisen siinä kuin muutkin lajit täysin itsekkääksi selviytyjäksi. Myös sosiaaliset kyvyt ovat kehittyneet tätä silmällä pitäen. Lajille edullisia sosiaalisia kykyjähän näemme vaikka kuinka paljon eläinkunnassakin. Eläimet ovat kuitenkin tuomittuja lajinsa mallin pakkopaitaan. Vain ihmiselle on annettu mahdollisuus kehittyä yksilöllisesti. Se miten ihminen sitä mahdollisuutta käyttää, on hänen oma valintansa eli minkälaiset arvot omaksumme, kunnioitammeko elämää, olemmeko itsekkäitä luonnon riistäjiä jne.

Kullervo pohtii sitä mikä on todellisuuden tajua. Lainaus hänen viestistään:

>Todellisuuden tajustahan meidän päivinämme on kysymys. Voi hyvinkin kysyä, onko se todellisuuden tajua, että väitetään kaiken olevan "vain ainetta ja energiaa", niin että "ihmisen käyttäytyminen, toiveet, arvot ja itsetietoisuus" ovat "palautettavissa alkeishiukkasten välisiin vuorovaikutuksiin" siteeratakseni tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanutta teosta.<

Kuten edellä olen yrittänyt selvittää, niin mielestäni todellisuus on jokaiselle se minkä hänen mielensä on luonut. Intersubjektiivisesti vahvistettavaa siinä oikeastaan on vain exformaatioperäinen osa. Yllä oleva lainaus viittaa erään tunnetun fyysikon maailmankuvaan, hänen todellisuuteensa. Vastaus kysymykseen ”onko se todellisuuden tajua” on, että se on hänelle oikeaa todellisuudentajua. Emme voi lähteä pohtimaan todellisuuden tajun oikeellisuuksia sen perusteella kuinka ”näköisiä” ne ovat ”oikean” todellisuuden kanssa, koska kukaan meistä ei voi tietää mikä se sellainen ”oikea” todellisuus on. Jos sellaisen väittää tietävänsä, niin silloin julistaa, että minulla on se ainoa oikea todellisuus, joten kaikki muut yli kuusi miljardia muuta todellisuutta ovat vääriä.

Kun nyt siis olemme lähteneet keskustelemaan siitä mikä on oikea todellisuus, niin voimme tehdä sen vain siinä mielessä, että mikä olisi toivottava todellisuus. Mikä olisi se todellisuuskäsitys, jonka toivoisimme ihmisten omaksuvan, jotta elämämme tällä yhä ahtaammaksi käyvällä avaruuden pölyhiukkasella olisi mahdollisimman siedettävää. Vastauksen antajiahan löytyy kuten esim. 15.11.2001 Risto Soramiehen esitelmä islamilaisesta maailmankuvasta osoitti. Emme tainneet kaikki olla samaa mieltä islamilaisten kanssa todellisuudesta.

Kysymys on siis siitä minkälaisen todellisuuden haluamme ihmisten valitsevan. Kuulostaako tutulta? Eikös Kantin moraalilaki kuulu jotenkin seuraavasti: ”Meidän tulee toimia aina siten, että haluamme kyseisen toimintatavan tulevan yleiseksi laiksi.” Hän ehkä kuvitteli sanovansa jotain uutta, mutta Jeesushan sen jo sanoi:

”Mitä toivotte ihmisten tekevän teille, se tehkää myös heille.”

Minusta tuo Jeesuksen sanoma on kaiken etiikan ja moraalin perusta. Psykologisesti tarkasteltuna tuo periaate kumpuaa turvallisuuden tarpeesta. Me haluamme elää yhteisössä, jossa ihmisten käyttäytyminen on ennustettavissa. Turvalliselta tuntuu silloin, jos voimme olla varmoja, että kanssaihmisten käyttäytymistä sääntelevät samat periaatteet kuin meidän omaammekin. Kaltaistensa joukossa on turvallista. Toisin ajattelevat ja varsinkin toisin uskovat ovat vaarallisia. Ne pitää joko hävittää tai käännyttää.

Olemme nyt huolissamme ihmisten maailmankuvan materialistisuudesta. Miksi? Siksi, että uskomme heidän olevan vaaraksi itsellemme. Uskomme, että he eivät kunnioita elämää, että he ovat itsekkäitä ja ahneita, että he riistävät sumeilematta luontoa ja kanssaihmisiään tai ainakin omaan ryhmäänsä kuulumattomia. He uskovat, että ihminen on vain mekaaninen kone. Emme usko, että he haluavat tehdä meille sitä hyvää mitä me haluamme tehdä muille ihmisille. Vai haluammeko me myös materialisteille jotain hyvää? Olemme selvästikin vihamielisiä heitä kohtaan. Olemme niin epäluuloisia, että leimaamme materialisteiksi kokonaisia ihmisryhmiä vain heidän pelkän ammattinsa, ulkoisen elämäntapansa tai jopa kansallisuutensa perusteella. Haluamme vähintään käännyttää heidät ellemme kokonaan tuhota. Emmekö tällä asenteella päädykin siihen, että meidän on rakennettava joko uusi uskonto (vai kelpaisiko vanhan elvytys) tai poliittinen ideologia. Saatuamme sen valmiiksi meidän on tietysti luotava organisaatio, joka pakottaa tuon todellisuuskuvan kaikkien kurkusta alas. Taasko uusi utopia!

Hyvätkin ajatukset sisältävät usein pahan siemenen. Kommunistien ajatus ”jokainen antaa kykyjensä mukaan ja saa tarpeittensa mukaan” on varmasti kaunis ja eettisesti kestävä. Se sisältää kuitenkin diktatuurin ja sorron siemenen. Jonkun on nimittäin määriteltävä mitkä ovat jokaisen yksilön kyvyt ja tarpeet. Tarvitaan orgaani, eliittijoukko, puolue, joka kaikkiviisaudessaan hoitaa määrittelyn.

En usko että pahuus on maailmassa lisääntynyt. Tunne, että näin on tapahtunut, johtuu siitä, että pahan (niin kuin hyvänkin) tekoon on nykyään entisaikoja tehokkaammat välineet ja että tiedotusvälineet tuovat kaiken kauheuden reaaliajassa olohuoneisiimme. Hyvät asiat eivät enää ole edes uutisia. En myöskään usko, että ihminen on sen ahneempi kuin ennenkään. KeskiEuroopan ja Ison-Britannian sadat ellei peräti tuhannet pröystäilevät linnat kertovat omaa kieltään hirvittävästä riistosta. Siirtomaasodilla ei ollut minkäänlaista muuta motiivia kuin ryöstö ja orjuuttaminen. Orjakauppa Atlantin yli oli kristittyjen puuhaa. Amerikan valloituksen yhteydessä tuhottiin kokonaisia kansoja kristittyjen pappien ja piispojen siunatessa toimet itse paikanpäällä. Eikä islaminkaan historia ole sen kauniimpi. Kunnioitettiinko muka elämää enemmän silloin, kun tiede ja tekniikka ei vielä ollut turmellut ihmistä.

Yksityinen ihminen on liian pieni voidakseen koko ajan tiedostaa koko maailman pahuuden. Ennen kun tiesimme vain osan, niin siitä ei riittänyt joka päivälle. Nyt kun yksi hirveys laantuu, niin toinen alkaa. Kaikki on liian monimutkaista myös valtiomiehille. Ihmislaji ei enää hallitse omaa olemassaoloaan. Informaatiotekniikka on luonut mentaalisen maailmankylän, mutta sitä ei hallitse kukaan. Ei ole maailmanhallitusta ja siksi mafiamaiset klaanit, joista jotkut itseään myös valtioiksi kutsuvat, taistelevat vallasta ja aineellisista resursseista. Ei ihme, että olemme peloissamme ja ahdistuneita. Etsimme syyllistä ja uskomme, että kun löydämme ja tuhoamme sen, niin kaikki muuttuu taas hyväksi. En puolusta materialismia, mutta taitaa olla vähän liian suuri yksinkertaistus uskoa, että sen hävittäminen poistaa ongelmamme. Materialismissa on myös hyvät puolensa. Materialistisen tieteen tuottamista mukavuuksista näyttävät materialismin kauhistelijatkin nauttivan ilman suurempia tunnonvaivoja.

Heikki puhuu kyllä osuvasti ”Aukkojen Jumalan” korvaamisesta Big-Bangillä, gravitaatiolla jne. eli yhden fiktion korvaamisesta toisella. Tästä on kuitenkin pitkä matka ennen kuin nuo fysiikan käsitteet ovat jumalan asemassa. Niin kauan kuin ne ovat pelkkää fysiikkaa ne ovat arvovapaita. Fyysikot eivät tee niistä jumalia, humanistit tekevät. Tarkastellaanpa vähän mihin ihminen tarvitse Jumalaa.

Jotta hyvyys vallitsisi ihmisten kesken, niin kaikkien pitäisi noudattaa aikaisemmin mainittua Jeesuksen lausumaa periaatetta: Mitä toivotte ihmisten tekevän teille, se tehkää myös heille. Ihminen pystyy kuvittelemaan miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Siksi hän kyllä tietää milloin hän rikkoo mainittua periaatetta. Luonnostaan hän silloin tuntee syyllisyyttä, tietää tekevänsä pahaa. Hän kokee olevansa vastuussa tuottamastaan kärsimyksestä ja itse asiassa myöntää, että toisilla on oikeus kohdella häntä samalla mitalla. Siksi hän yrittää työntää vastuun teoistaan jollekin ulkopuoliselle. Noita ulkopuolisia ihminen on mestari keksimään. Niitä ovat valtio, ideologia, esimies, itsepuolustus, pahan hävittäminen, väärien ajatusten leviämisen estäminen ja oikean jumalan tahdon noudattaminen. Tuo viimeksi mainittu on kaikkein kätevin. Jumalan voi aina luoda mieleisekseen, omien tarpeittensa oikeuttajaksi.

Kaikki valtauskonnot lähtevät siitä, että jumala on antanut ihmiselle erityisaseman luonnossa. Kristittyjen ja ilmeisesti myös islamistien mielestä ihminen on luotu toteuttamaan jumalan tahtoa. Maailma on luotu vain ihmiselle asuinsijaksi, hänen elämänsä materiaaliseksi perustaksi. Mutta kuka tietää jumalan tahdon? Alussa rajoitin ihmisen maailmankuvan muodostajiksi ulkoiset havainnot ja sisäisen mielikuvituksen. Jumalaa on vaikea ”potkimalla” verifioida vaikka sitä esim. luontoa havainnoimalla on yritetty. Onko jumala siis ihmisen itsensä luoma mielikuva vai onko jokin kolmas kanava, jota pitkin maailmankuvaan syntyy merkityksiä. Uskovat sanovat, että on, on sisäinen kokemus, Jumalan ilmoitus itsestään. Tällaisen ilmoituksen saaneita ovat nimenomaan uskontojen perustajat. Ihmetellä vain täytyy, miksi jumala leikkii antamalla erilaisia ilmoituksia eri ihmisille. Huvittaako häntä panna ihmiset tappelemaan siitä kenellä on oikea ilmoitus. Jumalaa sanotaan kaikkivaltiaaksi ja absoluuttisen hyvän lähteeksi. Koska hän on kaikkivaltias, niin hän sallii siis vapaaehtoisesti myös pahan. Kuulimme Risto Soramieheltä, että ainakin islamistien jumala sallii myös pahan. Mitään ei tapahdu Allahin tahdon vastaisesti, joten ihminen ei siis oikeastaan ole vastuussa pahan tekemisestä, ainakaan jos se kohdistuu ei-islamilaiseen. Tällaista uskoa osoittaa myös kristinuskon historia.

Kun nyt kauhistelemme materialismia, niin on todettava, että materialistien ”jumalat” ovat kovin vaarattomia. Big-Bang ei oikeuta ketään tekemään lähimmäiselleen asioita, joita ei toivoisi itselleen tehtävän. Se ei vapauta ketään tekojensa vastuusta eikä se oikeuta tappamaan niitä, jotka eivät usko BigBangiin. Fyysikko, joka uskoo vain fysiikkaan, on vaaraton uskovainen (esim. Kari Enqvist). Materialismista tulee vaarallinen vasta, kun humanistit sitä tulkitsevat, alkavat arvottaa sitä omien käsitystensä mukaan. Eikö kommunismi ollut juuri tällainen materialismin korruptoitu muoto. Kommunismi naamioi oman valtaideologiansa materiaalisen oikeudenmukaisuuden kauniilla kaavulla. Kommunisminkin profeetta oli saanut absoluuttisen totuuden sanoman siitä, mikä on ihmisen elämän tarkoitus. Onko Leninillä, Mooseksella, Muhametilla ja Lutherilla mitään eroa. Jeesusta en pane samaan joukkoon, sillä uskon, että hän toi aidosti rakkauden sanomaa ihmisille, ja antoi myös tuon mainitun yksinkertaisen ohjeen sen noudattamiseksi: MITÄ TOIVOTTE IHMISTEN TEKEVÄN TEILLE , SE TEHKÄÄ MYÖS HEILLE.

Tämän periaatteen uskoisi jokaisen hyväksyvän riippumatta siitä onko hänen mielestään ihminen henkinen olento vai kone. Konekin toimii paremmin, kun sitä kohdellaan hyvin. Toisaalta en usko, että yksikään ihminen voi kokea itseään pelkästään koneeksi. Materialistille tällainen väite on osa arkielämän roolipeliä. Tieteellisen maailmankuvan tai utilitarismin kannattajat käynevät kirkossa yhtä usein kuin humanistitkin, ainakin USA:ssa, ahkerien kirkossakävijöitten maassa. Millä perusteella me suomalaiset muuten katsomme yleisesti, että USA on enemmän materialistinen kuin Suomi? USA saattaa olla enemmän utilitaristinen kuin Suomi mutta kokemuksesta voin sanoa, että siellä on suhteellisesti paljon enemmän henkisiin arvoihin uskovia kuin Suomessa. Lähimmäisen rakkaudessakin Suomi jää kauas jälkeen, jos sitä mitataan rahallisen hyväntekeväisyyden tai vapaaehtoistyön määrällä.

Maailma on hengen ja aineen yhteispeliä. Vain toista korostamalla ei oikeaa kuvaa synny. Tällä kirjoituksella olen yrittänyt tasapainottaa keskustelua. Varmaan perästä kuuluu.

Terveisin Paul Talvio