19. Erkki Vasama (14.1.2002)
Erkki Vasama 14.1.2002 Luonnonfilosofian seura
TODELLISUUS - ja miltä se näyttää
Olen viime aikoina pohdiskellut todellisuuteen liittyviä kysymyksiä tavoitteena muodostaa käsitys todellisuuden olemuksesta sekä ihmisen ja todellisuuden suhteesta. Olen lueskellut ao. aihetta koskevia kirjoituksia sekä seurannut asiaa koskevia puheenvuoroja ja kannanottoja eri foorumeilla, mm. LFS:ssa.
Mielipiteitä asiasta on esitetty ”laidasta laitaan”. Olen huomannut, että tästä aiheesta käyty sanailu on varsin usein muistuttanut ”hyvää päivää kirvesvartta” –keskustelua: Mielipiteitten esittäjät ovat, paitsi tarkastelleet aihetta kukin omasta näkökulmastaan, usein myös käyttäneet samoja kielellisiä ilmaisuja eri merkityksissä. Esitetyt kannanotot ovat myös usein olleet vaikeaselkoisia, joskin tieteellisesti hyvin perusteltuja.
Koska en ole saanut tyydyttäviä vastauksia mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin, päätin vetää yhteen omat ajatukseni, jotka pääpiirteissään esitän seuraavassa:
Perusolettamuksia
Ajatukseni todellisuudesta perustuvat seuraaviin olettamuksiin:
§ Kaiken olevan sisältävä todellisuus on– eikä suinkaan pelkästään ihmisen mielessä.
§ Ihminen saa havaintojen ja kokemuksien kautta tämän todellisuuden ilmiöistä tietoa, jonka perusteella hän muodostaa itselleen mielen sisäisen todellisuuskäsityksen. Todellisuuskäsitys on se mitä kuvittelemme, uskomme ja tiedämme tästä todellisuudesta.
(Todellisuuskäsitys ja itse todellisuus ovat siis eri asioita)
Todellisuudesta
Todellisuus on kaiken olevan sisältävä moniulotteinen kokonaisuus, jonka osat (ilmiöt, oliot, tapahtumat) ovat keskenään vuorovaikutuksessa
§ Todellisuus on olemassa siitä huolimatta, onko ihminen (lajina, yhteisöinä ja yksilöinä) olemassa vai ei, ja ihminen - niin kauan kuin on lajina olemassa - on osa tätä todellisuutta.
§ Todellisuuden eri osat eivät ole toisiaan pois sulkevia. Todellisuus ei ole ”jokotai” vaan se on ”sekä-että”.
Todellisuudella voidaan ajatella olevan erilaisia ulottuvuuksia. Sen mukaan, miten ihminen käsityksensä todellisuudesta muodostaa, voidaan nämä ulottuvuudet luokitella vaikkapa:
§ Aineelliset ulottuvuudet, joihin liittyvät ilmiöt ovat aistein tai apuvälinein havaittavissa, mitattavissa.
§ Aineettomat ja henkiset ulottuvuudet, joihin liittyvät ilmiöt ovat uskoon tai subjektiivisiin tunne-elämyksiin perustuen ”havaittavissa”. Henkiset ulottuvuudet lienevät lähinnä ihmisen mielen sisäisiä, mutta ei voitane täysin sulkea pois mahdollisuutta, että myös mielen ulkopuolella on olemassa henkisiksi luokiteltavia ilmiöitä. Ihmismielestä riippumattoman henkisen todellisuuden olemassaoloon uskotaan eräissä yhteisöissä.
§ Myös aika voidaan ajatella todellisuuden ulottuvuudeksi.
Joka tapauksessa todellisuus kokonaisuutena on ihmiselle tavoittamaton ja käsittämätön – transendenttinen, joskin todellisuudesta on mahdollisuus saada tietoa (kts. todellisuuskäsitys).
Voidaan puhua ”burkhan peittämästä todellisuudesta”; voi vain kuvitella, mitä sen (burkhan) alla on.
Voidaan ehkä olla yksimielisiä vain siitä, että ”TODELLISUUS ON”. Kaikki muu, mitä siitä yritetään sanoa, on vain todellisuuden kuvausta (vrt. todellisuuskäsitys ja malli todellisuuden olemuksesta) –ei itse todellisuutta.
Todellisuuskäsityksestä
Todellisuuskäsitys on ihmisen muodostama, tietoon ja/tai uskoon pohjautuva kuva todellisuudesta. Aineksina ovat havaintoihin ja/tai tunneelämyksiin perustuvat kokemukset, joista ihminen tulkinnan, loogisen päättelyn, oivallusten ja mielikuvituksen (luovan toiminnan) avulla työstää käsityksensä todellisuudesta.
§ Yksilön todellisuuskäsitys on aina subjektiivinen (= perustuu subjektiiviseen kokemukseen).
§ Yhteisöllinen todellisuuskäsitys syntyy usein siitä, kun yhteisössä riittävän monella alan auktoriteetilla on yhteneväinen subjektiivinen todellisuuskäsitys, ja yhteisö tämän perusteella ikään kuin sopii sisällään sovellettavasta todellisuuskäsityksestä. (esim. tieteellinen todellisuuskäsitys voitaneen usein katsoa tällaiseksi). Yhteisöllisen todellisuuskäsityksen voi ajatella syntyvän myös demokraattisen keskusteluprosessin tuloksena.
§ Yhteisöllinen todellisuuskäsitys yleensä muokkaa yksilöiden (alkuaan subjektiivista) todellisuuskäsitystä. Yksilöt, jotka julkisesti esittävät yhteisöllisestä todellisuuskäsityksestä poikkeavia käsityksiään, julistetaan usein ”kylähulluiksi”. Sosiaalinen ja kulttuurinen paine siis vaikuttaa merkittävästi yksilön subjektiiviseen todellisuuskäsitykseen, tai ainakin hänen haluunsa kommunikoida käsitystään.
§ Yksilön subjektiivinen todellisuuskäsitys suuntautuu tiedon määrän/laadun, uskonnollisuuden, luovuuden ja tunneherkkyyden mukaisesti. Esim. fyysikon, uskonnollisen fundamentalistin ja taiteilijan todellisuuskäsitykset poikkeavat toisistaan merkittävästi; he ikään kuin havainnoivat todellisuutta eri ulottuvuuksien suunnasta.
Todellisuuskäsitys muuttuu ja kehittyy ajan myötä tieto- ja kokemusvarannon lisääntyessä, kulttuurin kehittyessä ja esim. tieteen/uskonnon välisen suhteen muuttuessa. Esim. 1 000 vuotta sitten käsitys avaruudesta, aineesta, energiasta ja luonnonlaeista oli täysin toisenlainen kuin nykyisin. On hyvin todennäköistä, että esim. tulevan 100 vuoden aikana käsityksemme todellisuuden keskeisimmistä ominaisuuksista ja vuorovaikutuksista muuttuu merkittävästi ja nykyiset teoriat muuttuvat tai korvataan kokonaan uusilla. Myöskin monille, nykyisin ”paranormaaleiksi” luokiteltavilla ilmiöille saattaa tulevaisuudessa löytyä tieteellisesti hyväksyttävä selitys.
Todellisuuskäsitys kohdistuu todellisuuteen kokonaisuudessaan. Monissa yhteyksissä käytetyt ”maailmankuva” ja ”ihmiskäsitys” ovat mielestäni todellisuuskäsityksen osa-alueita.
Sen mukaan, mihin ulottuvuuksiin todellisuuskäsitys kohdistuu, voidaan se ajatella luokiteltavaksi aineelliseksi ja aineettomaksi (henkiseksi):
Aineellinen todellisuuskäsitys
Liittyy todellisuuden ominaisuuksiin ja ilmiöihin, jotka ovat välittömästi aistein, tai välillisesti mittausmenetelmin ja -välinein havaittavissa.
§ Havainnot - kohdistuen ympäristöön tai havainnoitsijaan itseensä – ovat aineksia, joista Ihminen lähtee kehittämään ja muokkaamaan todellisuuskäsitystään.
§ Havainnon kohteena voi olla vain nykyhetken olio, tapahtuma ja ilmiö, sekä menneisyyden olion tai tapahtuman nykyhetkeen jättämä jälki.
§ Havaintojen tulkinta (joka antaa havainnolle merkityksen) on riippuvainen ensisijaisesti havainnoitsijan tieto- ja kokemusvarannosta sekä kyvystä oivaltaa asiayhteyksiä ja tehdä loogisia johtopäätöksiä. Välillisen havaintotuloksen primääri tulkinta perustuu useimmiten johonkin kokemusperäiseen tai yleisesti hyväksyttyyn uskomukseen tai teoriaan.
Aineeton (henkinen) todellisuuskäsitys
Liittyy todellisuuden ominaisuuksiin ja ilmiöihin, jotka ovat uskomuksiin tai subjektiivisiin tunne-elämyksiin perustuen koettavissa ja ”havaittavissa”.
§ Uskoon ja uskomuksiin perustuvan todellisuuskäsityksen aineksina voi tulla kysymykseen ihmisen itse - yksilönä tai yhteisönä – kehittämät selitykset ilmiöille, joille ei löydy mitään hyväksyttävää selitystä. Myös ”uskonnolliset kokemukset” voivat olla tällaisia aineksia.
§ Ihmisen kokemat tunne-elämykset voivat syntyä mm. vuorovaikutuksesta (kohtaamisista) muitten ihmisten, luontoympäristön, kulttuuriympäristön ja yhteisöjen kanssa. Esimerkkeinä mainittakoon kauneuteen/rumuuteen, hyvyyteen/pahuuteen, rakkauteen/vihaan, iloon/suruun jne. sekä uskonnollisuuteen liittyvät tunne-elämykset. Myös aineellisen todellisuuskäsityksen kehkeytyessä voi syntyä tällaisia tunne-elämyksiä.
§ Aineeton todellisuuskäsitys on lähtökohdiltaan täysin subjektiivinen. Kuitenkin mm. uskonnollisissa yhteisöissä syntyy usein hyvin voimakas yhteisöllinen todellisuuskäsitys.
§ Luonnon ilmiöiden selittämiseksi ihmisen kehittämät ”luonnonlait” sekä tieteellisen todellisuuskäsityksen lähtökohdiksi hyväksytyt perusolettamukset voitaneen katsoa kuuluvan uskomuksiin perustuvan aineettoman todellisuuskäsityksen, piiriin. § Myös mielikuvituksen tuotteet ja unet sekä esim. meditatiiviset, yliaistilliset kokemukset voitaneen katsoa kuuluvaksi subjektiivisen, tunne-elämyksiin perustuvan aineettoman todellisuuskäsityksen piiriin; ainakin ne usein tuntuvat olevan kokijoilleen totisinta totta.
Aikaan liittyvä todellisuuskäsitys
Aikaa koskevaan todellisuuskäsitykseen sisältyy sekä aineellisia että henkisiä ilmenemismuotoja. Aika on välillisesti havaittavissa ja mitattavissa mutta aika on myös sitä, miltä se tuntuu, millaisena ajan kuluminen koetaan. Mielikuvitusten maailmassa jopa ”aikamatkailu” on mahdollista.
Todellisuuden olemusta kuvaavia malleja
Todellisuuden olemusta havainnollistamaan on kehitetty erilaisia malleja ja kuvauksia.
Kuva 1, (Todellisuus1.jpg)