21. Kullervo Rainio (28.1.2002)
Kullervo Rainio 28.1.2002 Luonnonfilosofian seura
Hyvät Luonnonfilosofit,
joulunajan ja samalla virusmyrskyn ohimentyä on taas tilaisuus palata niihin rikkaisiin asioihin, jotka kulminoituivat joulukuun puolivälin tienoille ja joita on taas käsitelty tammikuunkin puolella (Erkki Vasama ja Veikko Salovaara). Palautan tässä "Katsauksessa" mieliin eräitä aforisminomaisia sanontoja noista jo historiallisista kirjeistä joidenkin omien kommenttieni kera. Kommenttini [ ] -merkeissä.
Paul Talvio 9.12.01:
"Tietoiseksi tulemiseni ... on siis itse asiassa tietoiseksi tulemista oman orgaanisen tilani muutoksesta. ...Tietoiseksi tulemisemme ulkoisesta objektista on tulosta kyvystämme yhdistää oman orgaanisen tilamme muutos kausaaliseen suhteeseen sen aiheuttaneeseen objektiin. Tämä on tietoisuusprosessin suuri mysteeri."
[Paulin tässä korostama asia on oleellisen tärkeä. Omasta puolestani olen ilmaissut asian kirjassani "Tapahtumisen yleinen kuvaus" (kiinnostuneitten saatavana sähköpostissa minulta) seuraavasti: "Onko mitään perusteita nimetä joitakin systeemejä ja tiloja kokonaan kognitiomme ulkopuolella oleviksi, ikäänkuin siitä erillisesti, jopa ‘objektiivisesti’ olemassaoleviksi, kun kuitenkin tarkoitamme jotakin periaatteessa havaittavissa olevaa ja siten jotakin kautta kognitiostamme riippuvaa asiaa? Eikö parempi olisi puhua... tajunnassamme (kognitiossamme) ‘ulkomaailmaan projikoiduista tiloista’? " (s. 49) Jatkossa käsittelen sitten niitä kriteerejä, jotka oikeuttavat tuon projektion ja joita opimme käyttämään.]
"Kun puhumme siitä, onko todellisuus pelkästään materialistinen vai myös henkinen, niin puhumme mielen rakentamasta mallista, emme "siitä mikä on". "
"Meillä ei ole muuta kriteeriä mallimme oikeellisuudelle kuin kokeilla kuinka hyviä ennusteita sillä voi tehdä." - "... jos muut kokeilijat tulevat samaan tulokseen, niin julistan tietoni ... objektiiviseksi."
"Kuvitelmat syntyvät mielen aineettomassa maailmassa, mutta nekin saavat aikaan orgaanisen tilan muutoksen."
"Henkinen minä ei voi olla olemassa ilman fyysistä kotia. Henkistä osaa ei kuitenkaan voi redusoida vain materialistisiksi ilmiöiksi. Joka tapauksessa maailmanmallimme henkinenkin osa rakentuu representaatioista."
[Reduktiosta olen vahvasti samaa mieltä, mutta alkuosaa tarkentaisin hiukan: Henkisen minän olemassaolon laadusta voidaan kiistellä loputtomasti, mutta minusta tuntuu intuitiivisesti perustellulta sanoa, että kokemuksemme henkisen minämme vaikutuksesta tietoisuudessamme rakentuu representaatioista. Niistä päättelemällä ja niitä jäsentämällä voimme rakentaa käsityksen henkisen minämme "projektiosta" tietoisuuteemme. Miten sidottu se on fyysiseen olemuspuoleemme (aivotapahtumiseen), siitä emme tiedä varmuudella mitään.
Tarkoitan tällä sitä loogisesti mitä luonnollisinta seikkaa, että se, joka havaitsee, ei voi havainnoimisvälineillään tulla itse kokonaisuudessaan havaituksi. Ajattelen, että minulla olisi "sielun peili", josta katselisin "henkistä minääni", niinkuin taskupeilistä katselen fyysistä olemustani. Mitä näen "sielun peilissä"? Se on kaikki tajuntani sisältöä, introspektion tulosta, sisäisiä esiintymiä, joilla on kullakin oma merkityksensä. Mutta sitä, mikä antaa nuo merkitykset, itse merkityksenantamisprosessia en voi sisäisesti havaita. Jonkinasteiseen päättelyyn on kyllä mahdollisuus. Jos keskustelen siitä, mitä havaitsen tajuntani prosesseista, ja teen vertailuja toisten kanssa, saatan saada jonkinlaista selvyyttä siitä, mikä minulle ja tuolle toiselle on yhteistä ja mikä taas minulle erikoista. Näin syntyy jonkinlainen minäkäsitys. Mutta tuo päättely ei voi ratkaista sitä, mitä minä on olemukseltaan, esim. onko se jotakin ilman "fyysistä kotia". Havaintoja, myös sisäisiä, me voimme tehdä vain tuossa "kodissamme". Saadaksemme selvän siitä, onko minämme sen ulkopuolellakin olemassa, meidän tulisi poistua "kodistamme". Näinhän toki jokaisen kohdalla tapahtuu. Mutta kukaan ei ole tullut kertomaan... (Tai jos on tullutkin, häntä ei ole yleisesti uskottu...) Tähän ei voi siis sanoa muuta kuin Rafael Paasion mielisanoin: "Nähtäväksi jää".]
"Emme voi lähteä pohtimaan todellisuuden tajun oikeellisuuksia sen perusteella kuinka ‘näköisiä’ ne ovat ‘oikean’ todellisuuden kanssa, koska kukaan meistä ei voi tietää mikä se sellainen ‘oikea’ todellisuus on. Jos sellaisen väittää tietävänsä, niin silloin julistaa, että minulla on se ainoa oikea todellisuus, joten kaikki muut yli kuusi miljardia muuta todellisuutta ovat vääriä.
Kun nyt siis olemme lähteneet keskustelemaan siitä mikä on oikea todellisuus, niin voimme tehdä sen vain siinä mielessä, että mikä olisi toivottava todellisuus."
[Subjektiivisen todellisuuden vääräksi julistamisessa ei todellakaan ole mieltä. Jopa unet ovat todellisuutta, unitodellisuutta, vieläpä ainoaa todellisuutta sille, joka ei ole herännyt.
Kuitenkin, juuri se, että on myönnettävä yli kuuden miljardin ihmismielen subjektiiviset todellisuudet omalla tavallaan olemassaoleviksi, on vasta lähtökohta todellisuuspohdinnoille. Ei kukaan meistä - autisteja lukuunottamatta - voi olla kommunikoimatta toisten kanssa todellisuuskysymyksistä. Mikä kulloinkin on totta, mikä ei, on jopa ensisijainen keskustelun aihe arkielämässäkin! Ja tällöin huomaamme, että jotkut minun todellisuuskäsitykseni piirteet ovat sopusoinnussa jonkun toisen ilmaisemien totuuskäsitysten kanssa, jotkut taas ristiriidassa. Tämä tulee miltei jokaisessa arkielämän käänteessä esiin, kun joudumme tekemään yhteisiä päätöksiä. Emme hevillä lähde mukaan yhteistyöhön, joka rakentuu väärille perusteille tai tähtää väärään päämäärään (minun subjektiivisen todellisuuteni mukaan arvioituna).
Vertailuprobleema on vieläkin syvempi: Jos koko elämäntapamme, pyrkimyksemme ja päämäärät ja niiden merkityksellisyys joutuvat vertailussa kyseenalaisiksi, tällainen syvä dissonanssi voi romahduttaa eettiset käsityksemme ja lamauttaa tahtomme (tuottaa "mielenterveydellisiä ongelmia", kuten kauniisti sanotaan). - Läpi historian ja yhä edelleen on kamppailtu siitä, mikä on totta ja oikein. Sana ja logiikka on yleensä osoittautunut liian heikoksi aseeksi voittajan ratkaisemiseksi, miekka ja itsemurhapommit ovat vahvempia. Ja vahvin todistus totuudesta on ollut voitto vääräuskoisista. - Sen verran on edistytty, että nyt aletaan vähitellen keskustella siitä, mikä olisi toivottava tapa keskustella totuudesta. En usko, että pitkään aikaan päästään keskustelemaan siitä, mikä on itse toivottava todellisuus... Ns. "objektiivisen todellisuuden" etsiminen on ymmärrettävä asia siinä mielessä, että löytyisi edes joissakin asioissa totuuden dissonanssin minimi. Jonkin totuuden julistaminen objektiiviseksi tavallisesti johtaa a) todellisuuskäsityksen kapenemiseen ja/tai b) yhä kiristyneempään dissonanssiin.]
"Olemme nyt huolissamme ihmisten maailmankuvan materialistisuudesta. Miksi? Siksi, että uskomme heidän olevan vaaraksi itsellemme... jne"
[Huoli on meillä yhteinen, mutta aihe voi olla erilainen. Paul näyttää korostavan egoistista materialismia, mutta huolemme aiheena on paljolti myös materialismiksi kusuttu filosofinen suuntaus, todellisuudenkäsitys, jossa kaikki palautetaan aineen ominaisuuksiksi. Siitä seuraa nimittäin kaikkien arvojen perustan eliminoituminen todellisuudesta, koska ei voi ajatella, että aine tuottaisi itselleen arvoja. (Tosin n.s. emergenssimaterialismin kannattajat voivat mielestään näinkin ajatella, mutta tietoisuuden ilmiöihin sovitettuna koko suuntaus on avoin kysymys, vailla loogisia ja empiirisiä perusteita.)
Katsomukseltaan materialisti voi olla kiinnostumaton aineellisista hyödykkeistä, voipa olla (näennäinen) altruistikin. Muistan opiskeluajoilta erään elämään kyllästyneen opiskelijan, joka oli todennut, ettei millään ole mitään väliä, ja rupesi valmistelemaan lähtöä täältä jakamalla ensi töikseen tovereilleen kirjastonsa. (Muistan hyvin hänen vinon hymynsä, kun hän tarkkaili, millä innolla hänen tarjoukseensa tartuttiin. - Sen nähdessäni tyydyin vain Tagoren teoksiin, mutta mielikuvani on, että Kai Laitinen vei kokonaisen matkalaukullisen...) - Niin että, mitenkäkö miekkosen sitten kävi? No niinkuin voi arvata: Kirjojensa taakasta vapautuneena hän äkkiä tunsikin elämän taas elämisen arvoiseksi...
Filosofia ei ole niin kesyä eivätkä filosofiset suuntaukset niin neutraaleja kuin niiden esittelyn kuivakiskoisuudesta helposti päättelisi. Ajan mittaan ne vaikuttavat suuresti elämänasenteisiin ja ihmisten motivaatioon. Nykyisin on paljonkin merkkejä ns. masentuneisuudesta, jota - ainakin nuorten ihmisten keskuudessa - voi pitää elämän merkitsevyyden kokemuksen heikkenemisenä.]
[Tekniikalle kunnia, mutta miten on suhtauduttava niihin ylilyönteihin, hybrikseen, joihin se tekoälyn ja robotiikan mukana on syyllistynyt. Viittaan tässä
Veikko Salovaaran
erittäin ansiokkaaseen sähköpostikirjeeseen 21.1.02. "Luin rivin, luin kaks vereni tunsin kuumemmaks’ ", voin hyvällä syyllä sanoa. ]
"Jackelén esittelee nykypäivän Georg Orwellin (Vuosi 1984), Ray Kurzweilin, joka on määritellyt uudeksi taitekohdaksi vuoden 2029. Silloin hermoverkkojen ja mikroprosessorien vuorovaikutuksesta tulee ‘luonnollista’ ja tietokoneet ovat tietoisia."
[Tämä on sitä "holtittomien lupausten materialismia" (Eccles: "promissory materialism"), joka on itse asiassa täysin vailla tieteellistä perustaa, mutta joka hämää pahasti aikamme ihmisen maailmankuvaa.]
"...entä jos jonakin päivänä muistot, tieto, ominaislaadut; itse asiassa koko ihmisen persoonallisuus voidaan siirtää mikroprosessorille – tietoisuus voidaan monistaa ja säilyttää!"
[Täyttä hölynpölyä, mutta - kuten Veikko kertoo Tarton konferenssista - tällaista pohditaan aivan vakavassa mielessä.] "Onko tekno sapiens askel kohti Jumalan valtakuntaa..."
[Irvokasta!]
[Tätä taustaa vasten Veikko Salovaaran omat mietteet ovat arvokasta luettavaa.]
Jyrki Tyrkkö, Kauko Piri ja Paul Talvio kävivät 9. - 10.12.01 pienen debatin humanismista herrasmiesmäiseen tyyliin, joten en siihen puutu.
Jouko Seppänen tuotti 12.12.01 viruksia ja Saatanan olemusta koskevan ratkiriehakkaan kirjeen omalla pistämättömällä tietosanakirja-tyylillään! Kiitokset. Taas tultiin viisaammiksi!
Heikki Mäntylän
kirje "Uskomuksista todellisuuteen" käsitteli Paul Talvion esiintuomaa keskeistä filosofista aihetta ja oli ajatuksiltaan ja kielelliseltä ilmaisultaan niin selkeää, että sitä hyvin harvoin saa luettavakseen.
Sitaatti Heikin kirjeestä:
"(Paul) kysyy: ‘Onko jumala siis ihmisen itsensä luoma mielikuva vai onko jokin kolmas kanava, jota pitkin maailmankuvaan syntyy merkityksiä. Uskovat sanovat, että on, on sisäinen kokemus, Jumalan ilmoitus itsestään. Tällaisen ilmoituksen saaneita ovat nimenomaan uskontojen perustajat. Ihmetellä vain täytyy, miksi jumala leikkii antamalla erilaisia ilmoituksia eri ihmisille. Huvittaako häntä panna ihmiset tappelemaan siitä kenellä on oikea ilmoitus. Jumalaa sanotaan kaikkivaltiaaksi ja absoluuttisen hyvän lähteeksi. Koska hän on kaikkivaltias, niin hän sallii siis vapaaehtoisesti myös pahan. ‘
Ajatellaan siis (ja ehkä jopa ihan hyvällä syyllä koska toistaiseksi vain näin saadaan kaiken selittävä teoria toimimaan tyydyttävästi), että on todella olemassa tällainen "kolmas kanava" eli Jumalan ilmoitus itsestään. Tällöin on johdonmukaista olettaa, että ihminen tämänkin kanavan kautta tulleen informaation pohjalta luo omat representaationsa. Jumala ei siis leiki antamalla erilaisia ilmoituksia eri ihmisille. Ilmoitus on sama, mutta representaatiot erilaisia. Kolmoskanavan kautta muodostetut representaatiot eivät kuvaa kanavan kautta viestittyä Jumalan todellisuutta sen paremmin kuin exformaation avulla muodostuneet representaatiot fysikaalista todellisuutta. Näin eri uskontojen perustajien käsitykset (representaatiot) siitä mitä kolmannen kanavan kautta oikein ilmoitettiin, eroavat toisistaan sen mukaisesti miten yksilöt ovat sijoittaneet ne maailmankuvaansa. Se, että jotain pyhää kirjaa väitetään itse Jumalan kirjoittamaksi, on instituution keksintö ja vallankäytön väline."
[Tiivistettynä Heikin sanoma on siis:
exformaatio : havaintorepresentaatio = Jumala : jumalarepresentaatio (Jumalakuva)
(Sivuhuomautus: jumalarepresentaatio on kirjoitettu pienellä kirjaimella, koska se termi on tiedettä ja tieteessä Jumalaa ei sovi kirjoittaa suurella kirjaimella ;-) )
Tuo sanonta: "Ilmoitus on sama..." on hyvin mielenkiintoinen. Pitäisikö sanoa: "Ilmoitus voi olla sama, mutta representaatiot silti erilaisia" ? Jännittävää. Edellinen voi olla hyvin perusteltavissa. Ajattelemmehan intuitiivisesti, että Exformaatio, jota "an sich" emme tunne, kuitenkin on sama kaikille. Miksei sitten Jumala?
Voitaisiin puhua myös "jumalarepresentaation intensiteetistä", jonka voidaan ajatella varioivan esim. välillä 0 - 1. Oleellista on se, että se joidenkin (eikä kovinkaan harvojen) kohdalla on 0. Jumalan (absoluuttinen) olemassaolo taas on tästä intensiteetistä riippumaton. Se, että Jumala on olemassa jollekulle, taas edellyttää, että hänen (subjektiivinen) "jumalarepresentaation intensiteettinsä" > 0.
Filosofisesti on mielenkiintoista, että voimme puhua yleisesti:
exformaatio : havaintorepresentaatio = X-todellisuus : X-representaatio Mikä tässä on mielenkiintoista? Seuurava seikka: Voidaan ajatella, että X-representaatioiden intensiteetti kaikilla ihmisillä on 0. Tämä ei kuitenkaan poista X-todellisuuden mahdollisuutta! Ergo: (ja nyt tulee piispojen namupala) Vaikka kaikkien ihmisten jumalarepresentaatioitten intensiteetti olisi 0, se ei poistaisi Jumalan olemassaolon mahdollisuutta.
Luulisinpa tässä olevan pohdittavaa niin edistykselliselle seuralle kuin LFS.] [Erkki Vasaman sähkökirje 14.1.02 on rikassisältöinen katsaus. Siihen on aihetta palata.] Tervehtien ja toivottaen lisää sähköistä filosofiaa! - 28.1.2001 Kullervo Rainio