4. Kullervo Rainio 13.11.2000

Kullervo Rainio 13.11.2000 Luonnonfilosofian seura

Hyvät luonnonfilosofit!

Kaarle Kurki-Suonio lähetti 1.11.2000 vastauksenaan Lauremalle kirjeen, joka oli tietoteoreettisesti verrattoman mielenkiintoinen. - Miksi niin harvoin sellaista saa kuulla tai lukea?

Ontologisten käsitysten rakentamisen kannalta kysymys ”hiukkasten” yksilö- ja laji-identiteetistä kvanttimekaniikassa on herkullisesti kiehtova.

Kirje on täynnä mitä kiinnostavimpia keskustelunaiheita, mutta keskityn tässä kysymyksineni yhteen asiaan - siinä toivossa, että minulle vielä hiukan sekavaksi jäävä kuva täsmentyisi.

K. K-S. kirjoittaa: ”Elektroni ja fotoni eivät ole olemassa jatkuvasti vaan realisoituvat vain hetkellisinä ja paikallisina vuorovaikutustapahtumina varjostimen kanssa.” Lähtökohtana ovat tässä diffraktiokokeet (?), kuten kaksoisrakokoe.

Maallikon mieltä kiehtovat monenlaiset kysymykset:

1) Mitä elektronin olemassaolon kannalta tapahtuu senjälkeen, kun se on realisoitunut (ja absorboitunut) varjostimella. ”Osuma”, ”läiskä” varjostimella on tietysti makrofysikaalinen tapahtuma, jonka elektroni on realisoituessaan (?) ”laukaissut”. Entä itse elektroni? Oletan, että sen absorboituminen merkitsee sen ”vapauden” menetystä eli sitoutumista jonkin atomin ytimeen (jolloin atomi on virittynyt yhden kvantin verran (?)). Voidaanko sanoa, että elektroni jatkaa olemassaoloaan atomin elektronikehällä? Vai menettääkö elektroni kokonaan yksilöidentiteettinsä?

2) K. K-S. kirjoittaa: ”Elektroneilla ja fotoneilla ei ole ratoja”. Tämä toteamus on suhteellisen helppo sulattaa kaksoisrakokokoeen tapauksessa. Mutta mitä on ajateltava sumukammion ilmiöistä? Populaariesityksissä puhutaan aivan yleisesti ”hiukkasten radoista”, jotka näkyvät niiden synnyttäminä sumujuovina (vieläpä ”kauniin geometrisina”). Luonnollisesti sumuhiukkaset ovat laajoja makrofysikaalisia tapahtumia eivätkä sellaisinaan mitään hiukkasratoja. Kuitenkin ajatellaan, että ne kertovat hiukkasen jatkuvasta liikkeestä. Ja vaikuttaa siltä, että fyysikotkin pitävät tässä tapauksessa hiukkasen yksilöidentiteettiä ongelmattomana.

”Käyttäytyvätkö” siis elektronit eri tavoin kaksoisrakokokeessa ja sumukammiossa? Onko ero mahdollisesti siinä, että kaksoisrakokokeessa elektronin ajatellaan realisoituvan vasta absorption yhteydessä, kun taas sumukammiossa ennen kammioon tuloaan? Onko siis niin, että realisoituneella elektronilla on jatkuva eksistenssi (ja yksilöidentiteetti), mutta säteilynä ei? Tämähän tuntuu luonnolliselta (koska säteily on ajateltava todennäköisyysaalloiksi (?) ja siis potentiaalisesti materiaksi realisoituvana olemassaolevaksi).

3) Olen ymmärtänyt luonnollisen radioaktiivisuuden niin, että radioaktiivisen aineen atomin kehältä ”irtaantuu” (tietyn todennäköisyyslain mukaan) elektroni kerrallaan. Onko tämä ajateltava niin, että syntyneessä säteilyssä ei mitään ”elektroneja” (hiukkasia) olekaan vaan ainoastaan mahdollisuus realisoitua? (Näin varmaankin on, mutta ajatus ”vapaina lentävistä elektroneista” on maallikoitten käsityksissä yleinen - niin luulisin.)

4) Voitaisiinko sanoa, että elektronin (tai ylimalkaan hiukkasen) yksilöidentiteetti on sarja potentiaalisen ja realisoituneen olemassaolon muotoja? (Eri asia on, että keinot tällaisen identiteetin toteamiseen varmaankin puuttuvat.)

Tällaisia aatoksia. Lieneekö niillä mitään relevanssia?

(Mieleni tekisi jatkaa kysymyksiä Suntolan neliulotteisen avaruusmallin pohjalta, mutta joku piankin hönkäisisi: ”Huuhaa”.)

Terveisin ja bittimiin! Kullervo Rainio, maallikko.