9. Kullervo Rainio 12.4.2001

Kullervo Rainio 12.4.2001 Luonnonfilosofian seura

Hyvät Luonnonfilosofit!

Jokohan tämän pienen ryhmänkin sähköposti on alkanut osoittaa informaatiotulvan merkkejä, kevättulvan... Aina kun avaa postin, saa tuntea päänsä muurahaispesäksi, jota taas sohaistaan. Ei auta. Asiat ja esitykset ovat niin mielenkiintoisia, että niihin on pakko puuttua.

1) Antti-Veikko Perheentupa toivoisi tarkasteltavan informaatiota koko laajuudessaan, negentropiaksi ymmärrettynä. Hänelle ei rajoittuminen semanttiseen i:oon riitä.

En tunne Korotkovin ajatuksia, mutta puhe rakenteellisesta ja operatiivisesta i:sta on kiinnostavaa. Kokeilen omaa (ennakko)käsitystäni niistä: Rakenteellinen i. on kaiketi sitä, mitä sanomme muodoksi. Operatiivinen i. olisi kai jotakin, mitä tämä muoto vaikuttaa ympäristössään. Siten esim. voimalaitosrakennus sellaisenaan joen rannalla sisältäisi rakenteellista informaatiota (jota olisi kaikki se muoto, johon betonin y.m. aineitten hiukkaset ovat järjestyneet). Ihmisen tarkastelussa (ja tässä viittaan Paulin ja Heikin esityksiin) tuo muoto esiintyy heti semanttisena i:na, merkityksinä, joita tuolla muodolla on. Tärkeää on minusta huomata se, että semanttinen i. on subjektista riippuvaa: lapselle rakennus voi olla kauhua herättävä jättiläinen, insinöörille tunnusmerkillisesti sitä, mitä voimalaitokseksi sanotaan (ja radikaalilättähatulle mainio taidenäyttelypaikka, kunhan sen saisi vallatuksi).

Kun vesi lasketaan voimalaitoksen turbiineihin, tulee näkyviin muodon operatiivinen i. (Ymmärrän asian niin, että vain muodolla voi olla oper. i:ta. Muoto on sen ehto.) Laitoksella on oma negentropiansa (joka vastustaa/hidastaa murenemista), mutta tämän muodon pakottaessa veden (ympäristön) turbiineihin ja niitä pyörittäen tuottamaan energiaa sähköverkkoon negentropia lisääntyy. Se osa negentropiaa olisi tässä operatiivista i:ta, niinkö?

Mutta mitä voisi olla esim. rakenteellisen i:n määrä? - Bittimitta tuntuu oudolta. Sehän on tarkoitettu mittaamaan sitä, paljonko viestikanavan kapasiteettia tarvitaan i:n siirtoon.

Mikä on esim. kynällä piirretyn ympyrän rakenteellinen i. ? Onko se esim. suurempi vai pienempi kuin ellipsin? Onko sille mitään mittaa.

Rakenteellinen i. sekaantuu helposti muihin käsitteisiin. Ympyrä on hyvin invarianttinen ja hahmona valiomuotoinen. Se on määrätyssä mielessä yksinkertainen. Onko niillä mitään yhteyttä rakenteelliseen i:oon? - Ympyrällä on meille myös merkitys, se sisältää semanttista informaatiota. Vain ihminen näkee/tietää, että ympyrän kehän pisteet ovat yhtä etäällä keskipisteestä. Sisältyykö tällainen seikka millään tavalla "konkreettisen ympyräolion" rakenteelliseen i:oon?

Muodon pysyvyys on olemassaolon kannalta mielenkiintoinen seikka. Miten sitä voisi käsitellä rakenteellisen i:n käsitteen avulla?

2) Paul Talvion ja Heikki Mäntylän keskustelu on malliesimerkki siitä, miten kielen vivahteet, vähäinenkin epätäsmällisyys tai sananvalinnan horjahdus voi saada aikaan erimielisyyden vaikutelman silloinkin, kun sitä ei perustana olevissa ajatuksissa kenties ole lainkaan.

Minäkin oudoksuin puhetta ihmisestä "information/action -muuntimena". Sitten ajattelin, että sitäkin ihminen on eräältä kannalta yksinkertaistettuna. Totesin mielessäni, että Paul tarkoittaa tässä Minä 1:tä - niinkuin selvästi tarkoittikin, koska toi sitten esiin erikseen maininnan "ei-deterministisistä I/A -muunnoksista".

Haluaisin taas tällä kertaa painottaa sitä, että puhe Minä 1:stä ja Minä 2:sta on yksinkertaistus, vaikkakin - niinkuin osuvat yksinkertaistukset ovat - hyvin selventävä. Sen mukaan, mitä psykologiassa (puhtaasti kokeellisesti) tiedämme ja voimme päätellä, mitään pelkistettyä automaattisuutta reaktiona "aistikuorelta" tulevaan informaatioon ei esiinny vaan "Minä 2" on informaation käsittelyssä aina aktiivisesti mukana. Tämä tarkoittaa seuraavaa: Tietoisuudessa herää tarkkaavuus, joka virittää samanaikaisesti havainto- ja ajattelutoiminnat (huomaa: actions ensin!). Tilanteen havaitseminen on nopeaa vuorovaikutustoimintaa, jossa kokonaistilanne hyvin summittaisesti todetaan ensin (aistivaikutelmien ja niiden tulkinnan, ajattelun yhteistuloksena ja sitten jäsennetään enemmän ja enemmän yksityiskohtia sisältäväksi. Jos tilanne on hälyttävä, pannaan toimintaa alulle jo ennenkuin varsinaista päätöstä ja sen punnintaa (ajattelua) on ennättänyt tapahtua. Jos taas - toisena äärimmäisyytenä - tilanteessa ei ole mitään uutta, tietoisuus voi suorastaan sulkeutua havaintomaailmalta ja siirtyä operoimaan mielikuvilla ja päätelmillä (tai "tunnelmoimaan").

Tilanteen jäsentämisen jälkeen tapahtuu mahdollinen toimintapäätös ja sen kritiikki, jonka jälkeen toiminta saatetaan alkuun.

Kuten huomataan, ihminen on - yksinkertaisissa arkielämän tilanteissakin aktiivinen olento, jolle havaintoinformaatio (yhdistyneenä aina muuhun kognitioon) on vain välineen asemassa. Jos sanotaan, että ihminen on "I/--------------------/A -muunnin", on ainakin muistettava, että /-viivojen väli on varsin pitkä. Sitäpaitsi prosessi ei ala I:stä. Kirjoittaisin sen muotoon:

M/A/P&T/A/P&T/... /D&T/D&T/... /D/A

jossa M tarkoittaa mentaalista tilaa ("ylitietoisuutta", käyttääkseni Eero Ojasen sanontaa), A tarkkaavuuden virittämistoimintaa, P&T havaintoaineksen ja tulkintamallin yhteensovittamista (ei havaintoa erikseen) - P =perception, T=thinking - D toimintamallin valintaa eli päätöstä (decision) ja sen arvioimista (T=thinking) ja A lopullisen toimintamallin toteuttamista (action motorisessa mielessä, tekona). Toistot kaaviossa merkitsevät jäsentämistapahtumaa, vuorovaikutusta, jossa mallia kokeillaan ja hylätään, kokeillaan ja hylätään. Lyhimmillään ketju on

M/A/P&(T)/D&(T)/D/A

Jossa (T) kuvaa mahdollisuutta vain minimaaliseen ajatteluun.

Yksi seikka on edellä esitetyn valossa ilmeinen: Ihmisen asettaminen jatkuvasti tilanteisiin, joissa on mahdollisuus vain minimaaliseen ajatteluun, on luonnonvastaista ja arvoa alentavaa (Chaplinin filmi "Nykyaika"!). Kyllä datankäsittely-yhteiskunta samoin kuin sen rinnalla muu tuotannon automaatio todellakin vapauttaa suuren joukon ihmisiä jonkinlaisista puolitietoisuuden tilanteista, joiden ainoa mielekkyys on ollut rahan ansaitseminen. Mutta onko pitkällinen ihmisille ala-arvoinen työtapa tehnyt jo liian monista jatkuvasti "puolitietoisia"? Miten tapahtuu sopeutuminen enemmän luovaa työtä tarjoavaan yhteiskuntaan? Sitä kyseli Paul ja se on valtavan syvä kysymys. Jos katsoo ajan merkkejä nykyhetkessä, näyttää siltä, että iso osa ihmiskunnasta muuttuu tai on jo muuttunut leikkiviksi lapsiksi.

No, paljon riippuu leikkien sisällöstä. Leikkiväthän ne muinaiset vapaat kreikkalaisetkin. Ajatuksilla.

Hyvää Pääsiäistä kaikille! Palataan asioihin. - 12.4.2001 Kullervo Rainio